Thaimaa on turvallinen maa matkustaa ja harvoin siellä sattuu kenellekään mitään ikävää. Onnettomuudet ja sairastumiset Thaimaassa ovat silti usein otsikoissa ja uutisissa. Tämä johtuu enemmänkin siitä, että matkustajia on paljon, kuin siitä, että maa olisi turvaton.
Thaimaassa käy vuosittain yli 150 000 suomalaista. Kun vielä ottaa huomioon sen, että matkat ovat paljon keskimääräistä pidempiä kuin esimerkiksi Välimeren kohteisiin, niin suomalaisten matkapäiviä on todella paljon. Stetsonista heittäisin arvion, että suomalaiset viettävät yhteensä Thaimaassa noin 2 miljoonaa päivää vuodessa.

Matkalle ei silti pidä lähteä ilman matkavakuutusta. Ei mihinkään, eikä ainakaan Kaukoitään. Thaimaan julkisen terveydenhuollon toimivuutta ei kannata lähteä kokeilemaan. Mieluummin sairastaa kuin kuningas. Matkavakuutuksesta ei kannata miettiä ottaako sen, vaan mistä sen ottaa. Ja millaisen.

Hinnoiltaan eri yhtiöiden matkavakuutukset eivät juurikaan eroa toisistaan. Ei ainakaan niin paljoa, että yksittäisen matkan vakuutusta kilpailuttaisi. Tarkkana pitää olla silloin, jos ikää on paljon tai sinulla on jokin diagnosoitu perussairaus. Silloin kannattaa ehtoihin tutustua huolella. Eri yhtiöiden vakuutuksissa voi tässä kohdassa olla suuria eroja. Esimerkiksi if:llä jatkuvan matkavakuutuksen saa alle 70 vuotias ja sitä voi jatkaa 75-vuotiaaksi asti. Määräaikaisen vakuutuksen saa ainakin if:llä minkä ikäinen tahansa.

Ole tarkkana myös silloin, jos lähdet harrastamaan jotain kilpaurheilua tai muuten vaarallisena pidettyä harrastusta kuten laitesukellusta.

Esimerkiksi if-matkavakuutuksen saa netin kautta tilaamalla 10% alennuksen. Matkavakuutuksia on kahdenlaisia: määräaikaisia ja jatkuvia. Yksittäistä matkaa varten kannattaa ottaa määräaikainen vakuutus, joka on voimassa matkan ajan. Jatkuva tulee edullisemmaksi, jos matkustat vuodessa enemmän kuin kerran tai matkustat kerralla pidempiä aikoja. Jatkuva matkavakuutus on myös huolettomin vaihtoehto, lähditpä milloin vain tai minne vain, niin olet aina vakuutettuna. Usein kun käy niin, että otetaan äkkilähtö ja vasta kohteessa muistetaan ne vakuutusasiat.Tai vasta kun jotain sattuu.

Vakuutettuna matkalla ovat henkilöiden lisäksi matkatavarat. Parhaisiin vakuutuksiin sisältyy lisäksi oikeusturva ja vastuuvakuutus. Matkavakuutus korvaa yleensä myös matkan peruuntumisen ja keskeytymisen. Jatkuva vakuutus on voimassa Ifillä 45 päivän tai lyhyemmillä matkoilla kerralla. Huomaa myös, että jatkuva vakuutus on voimassa myös kotimaan matkoilla.

Ei muuta kuin turvallista matkaa. Toivottavasti otit vakuutuksen turhaan!

 

Samalla kun käyt vakuutusyhtiö sivuilla, niin kannattaa laittaa kotivakuutus kuntoon, jos se ei ole. Matkan aikana kotivakuutus on hyödyllisimmillään. Asuntoon voidaan murtautua matkan aikana ja tai voi tulla joku muu vahinko kuten putkivuoto. Lisäksi kotivakuutus voi myös korvata joitain matkalle otettuja tavaroita kuten kameroita tai kannettavia tietokoneita. Mainostetaan sitä If:iä vielä lisää kun sillä on niin selkeät sivut:myös if-kotivakuutuksesta näkyy saavan netin kautta pienen alennuksen.

 


Kommentit

matkavakuutus — 3 kommenttia

  1. Totisinta totta kaikki yllä kirjoitettu: tuonne Thaimaahan ei kannata kenenkään lähteä ilman todella kattavaa matkavakuutusta. Itselleni kävi tapaturma, kun humalapäinen turisti kolhaisi mopolla hurjastellessaan minut kumoon ja käsivarteen tuli suurehko haava ja ranne murtui. Onneksi oli matkavakuutus, jonka turvin pääsin yksityiseen hoitoon. Tikit laitettiin siististi, ranne kuvattiin ja kipsattiin ja varmuuden vuoksi antoivat vielä antibioottikuurin, koska kuumassa ja kosteassa ilmanalassa haavat alkavat helposti märkimään. Pääsin siis melkein pelkällä säikähdyksellä, pahemminkin olisi voinut käydä. Ei siis kannata tuudittautua siihen mielialaan, että jos itse on varovainen, ei haavereita satu!

  2. Matkavakuutus ilman muuta, jopa Euroopan alueella reissatessa. Jostain juuri luin, että esimerkiksi ambulanssilennolle Thaimaasta voi tulla hintaa jopa 100 000 euroa, joten sellaista ei tavallinen kuolevainen voi kustantaa, vaikka kuinka olisi pakottavaa päästä kotimaahan hoitoon. Muutenkin ulkomailla hoito yksityisissä hoitolaitoksissa voi maksaa tuhansia euroja vuorokaudessa, eli muutaman kympin matkavakuutus on se paras lomaseuralainen. Se ei sitten tosin korvaa kännipäissä aiheutettuja vahinkoja tms., joten itsekin pitää olla varovainen.

  3. Vain hullu lähtee enää kotoaan ilman kattavaa matkavakuutusta, etenkään Euroopan ulkopuolelle. Monet myös luulevat kotivakuutuksensa olevan riittävä kate matkatavaroiden osalla, ja niinhän asia ei tosiaankaan ole!Matkavakuutuksen ottaminen kannattaa, sillä sellaisen saa halvallakin, ja samalla saa mukaan lähtevät lapsetkin vakuutettua. Matkavakuutuksia on kuitenkin erilaisia, ja niissäkin vaanii monia ansoja ja poikkeustapauksia korvausten suhteen. Täydelliset tiedot kaikesta matkavakuutuksiin liittyvistä seikoista löytyvät sivustolta:

    http://matkavakuutus.info/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>