Khao Lak

Khao Lakia ylistetään usein erääksi Thaimaan upeimmista ja eksoottisimmista lomakohteista, eikä syyttä. Vehreän paratiisin ja kirkkaan meren ympäröimä alue tarjoaa jokaiselle lomailijalle jotakin. Khao Lak on Thaimaan uusimpia kohteita, joka kuitenkin jo turistien viihdyttämisen alkutaipaleellaan joutui kokemaan kovia. Vuoden 2004 tapaninpäivänä alueen rannikolle erityisen tuhoisana lyönyt tsunami lähes huuhtoi sen mennessään, ja esimerkiksi suomalaisten suuresti rakastama muusikko Aki Sirkesalo perheineen kuoli sen seurauksena.

Tänään Khao Lak on kuitenkin ponnistanut jälleen jaloilleen, ja paratiisi odottaa vierailijaa. Kohde onkin erityisen sopiva lapsiperheille kilometrien mittaisen loivan ja palmujen reunustaman rantaviivansa ansiosta.

Sää Khao Lakissa

Harvoin törmää yhtä tasaiseen ilman ja meren lämpötilaan kuin Khao Lakissa. Siellä nimittäin päivällä lämpömittari osoittaa lähes aina 31 ja 34 asteen väliä, meri puolestaan hellii 26 – 28 asteisena.  Yölläkään ei tarvitse palella, sillä alle 20 asteen lämpötila ei tipu.

Maaliskuu on tilastollisesti kuumin, ja toukokuun lopulta lokakuulle kohteessa on sateisinta – tosin silloinkin kyseessä ovat useimmiten nopeasti ohimenevät, vaikkakin rankat, kuurosateet.

Useimmat suomalaiset suosivat Thaimaata talvikuukausien aikaan, jolloin siellä on ”kesä”.

Sijainti ja majoitus

Trooppinen Khao Lak sijaitsee Phang Ngan provinssissa, noin 100 kilometriä suomalaistenkin rakastamasta Phuketista pohjoiseen.

Khao Lakiin pääsee parhaiten lentämällä ensin Phuketiin, jonne lentoaika Helsingistä on hieman alle 11 tuntia. Phuketin kansainväliseltä lentoasemalta 80 kilometrin matka Khao Lakiin kestää noin 2 tuntia. Paikallisbussikin on käytettävissä parilla eurolla, mikäli et ole ryhmämatkalla. Vaihtoehtoisesti voit valita lennon Krabin kentälle, josta on Khao Lakiin matkaa 140 kilometriä, eli noin 3 tunnin ajomatka.

Khao Lak tarjoaa esteettisesti kaunista thaimaalaista suunnittelua niin luksusta kaipaavalle kuin pienellä budjetilla matkaavalle. Thaimaalaiseen tapaan luksuskin on pohjoismaalaisittain edullista, eli alle 60 eurolla saat kuninkaalliset puitteet viidakkomaisessa ympäristössä. Jo noin 10 eurolla puolestaan saat majoituksen ihastuttavassa ja siistissä hotellissa. Huomaa, että osa Khao Lakin hotelleista on tarkoitettu vain ilman lapsia lomaileville.

Khao Lakin rannat

Khao Lakin rannat lukeutuvat Thaimaan kauneimpiin ja kirkasvetisimpiin. Tuulessa huojuvien palmujen katveessa olevat rannat ovatkin toinen toistaan häkellyttävämpiä.

  • Khao Lak South Beach kullanhohtoisine hiekkoineen on aivan päätien ja Khao Lak Lamru -kansallispuiston tuntumassa ja sen varrella sijaitsee sekä loistavia ravintoloita että ihastuttavia putiikkeja. Pituutta sillä on 2 kilometriä.
  • Nang Thong Beach on kohteen suosituin ranta, josta kuitenkin löydät itsellesi aina rauhaisan kohdan. Sen lähettyvillä löytyvät kaikki palvelut ja useat hotellit.
  • Bang Niang Beach on sekin unelmaranta, ja aivan päätien ja palveluiden tuntumassa. Sen laitamilla järjestetään maanantai-, keskiviikko- ja lauantai-iltapäivisin paikalliset markkinat. Lähistöllä sijaitsee myös vuoden 2004 tsunamille ja sen uhreille omistettu museo.
  • Khuk Khak Beach tarjoaa ”ruuhkainen”-nimestään huolimatta erityisen rauhaisan pakopaikan lukemattomine pienine ravintoloineen, jotka tarjoavat tuoretta kalasaalista. Sillä on pituutta 4 kilometriä, eikä se tarjoa mukavuuksia. Rannan vartta kävellessä törmäät laguuneihin ja mereen laskeviin pikkujokiin.
  • Pakarang Beach on erityisen idyllinen ja romanttinen, ja tarjoaa myös ruokailumahdollisuudet. Sinne huuhtoutuu merestä koralleja ja simpukoita. Pakarang on erityisesti lainelautailijoiden suosiossa. Pääset sieltä 20 minuutissa jalkaisin Khuk Khakin rannalle.
  • Pak Weep Beach lepää aivan luonnonsuojelualueen reunalla, ja tarjoaa hiljaisuutta luonnon helmassa sekä ihastuttavat illallismahdollisuudet. Khao Lakin keskustaan on matkaa taksilla noin varttitunti.
  • Bangsak Beach on omiaan sinulle, joka haluat nauttia koskemattomasta hiekkarannasta palmuineen, ilman muiden turistien häirintää.

 

Aktiviteetteja Khao Lakin alueella

Khao Lak on kuin luotu uintiin ja vesiurheiluun. Tarjolla ovat perinteiset melusaasteettomat vesilajit snorkkeloinnista ja vesihiihdosta purjelautailuun. Huomaa kuitenkin, että Khao Lakissa vuorovesivaihtelu on suuri ja vedenalaiset virtaukset saattavat aiheuttaa vaaratilanteita, eli rannan opasteita on syytä seurata ja totella.

Khao Lakissa toimii jopa suomalainen sukelluskeskus, Raya Divers, joka tarjoaa niin opetusta kuin retkiä. Läheiset saaret, Similan Island ja Surin Island tunnetaan maailman ehdottomasti parhaimpiin lukeutuvina sukelluspaikkoina, joissa voit törmätä niin leopardihaihin, koralleihin kuin mustekaloihin. Khao Lakista järjestetään luonnollisesti erilaisia veneretkiä lähirannoille, kuten upealle Thai Muangille.

Chong Fahin vesiputous tarjoaa oivan vilvoittelupaikan kuumana päivänä, ja Khao Lakista noin 10 kilometrin päässä sijaitsevalla golfkentällä voit harjoitella puttaustasi tropiikin keskellä.

Voit lisäksi lähteä seikkailemaan läheiseen Khao Sokin tai Khao Lak Lamrun kansallispuiston sademetsään, vaikkapa ihanasti keinuvan elefantin selässä. Siellä järjestetään myös vaellusta ja melontaa, ja jälkimmäisen syvyyksistä löydät useita mahtavia vesiputouksia.

Wat Suwan Khuhan temppelialue löytyy Tambon Krasomista. Alueella voit vierailla erisuuruisissa luolissa ja niitä komistavissa temppeleissä ihailemassa Buddha-patsaita.

Khao Lak pähkinänkuoressa:

  • Yli 25 kilometriä idyllistä rantaviivaa ja Thaimaan upeimmat hiekkarannat
  • Rauhallinen lomaparatiisi, esimerkiksi vesiskootterit ovat kiellettyjä
  • Runsaasti nähtävää ja koettavaa
  • Ei kärsi turismin lieveilmiöistä, kuten prostituutiosta

Kommentit

Khao Lak — 3 kommenttia

  1. Khao Lak onnistui täyttämään kaikki sille asettamani vaatimukset ja toiveet. Se osoittautui todelliseksi paratiisiksi,koska luonto on uskomaton kaunista, rannat perhmeitä ja meri todella kirkkaan puhdasta.ALuetta on kehitetty estetiikan ohjenuorien mukaan, eli kaikkiin yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota. Rantaelämä on Khao Lakissa erityisen ihanaa ja antoisaa, vaikka viereinen tiheä viidakkokin kutsuu helmoihinsa. Wat Suwan Khuhan temppeleillä suosittelen muitakin käymään ja uhraamaan Buddhalle hedelmiä ja kukkia oman onnesi suojelemiseksi.

  2. Khao Lak on tuttujeni mukaan siisti ja miellyttävä lomakohde, mutta kaikki siellä käyneet tuttuni ovat valitettavasti jo vähän iäkkäämpää sorttia, eivätkä siten osaa kertoa yhtään sen yöelämästä.Thaimaan suurimmissa kohteissa tunnetusti yöelämää riittää mutta mitenkäs on Khao Lakin laita? Onko siellä diskoja, yökerhoja tai paljon baareja? Tyttöbaareja en kaipaa…

  3. Khao Lak oli iloinen yllätys, sillä se tosiaan vastasi matkaesitteiden kuvausta. Kaupungilla on kiva tunnelma, ja se on rakennettu huomattavasti väljemmän kaavan mukaan kuin useimmat muut Thaimaan kaupungit. Lisäksi se antaa vehreän kuvan, koska puita ja puistoja on paljon.Yöelämä ei ole kamalan vilkasta, joten sellaista kaipaavat matkatkoon Phuketiin, jonne matkaa kertyy noin sata kilometriä. Khao Lak sopiikin lapsiperheille, eläkeiläisille tai muuten vaan hiljaisuutta ja rauhallista elämänrytmiä arvostaville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>