Lähemmäs paratiisia tuskin pääset. Näin sanoi minulle ystäväni, joka aikanaan palasi matkalta Phuketiin. Ja piti se käydä myös itsekin toteamassa.

Sijainti

Phuket sijaitsee luoteis Thaimaassa. Se on saari Andamaanien meressä Thaimaan rannikolla. Se on siis siellä Intian Valtameren puolella. Myös Phuket joutui vuonna 2004 Tsunamin kohteeksi ja satoja ihmisiä menetti henkensä.

Aktiviteetit

Phuket on tunnettu nimenomaan rantakohteena. Sanotaan sen olevan suosituin kaikista Thaimaan rantakohteista. Löytyy saarelta tietenkin muutakin, onhan pelkästään Phuketin kaupungissa asukkaita yli 75 000.

Merivesi on kirkasta ja mahdollistaa monia kalastukseen ja sukeltamiseen liittyviä aktiviteettejä. Snorklaus ja harppuunakalastus ovat hyvin suosittuja. Samoin muutkin vesiharrastukset kuten vesihiihto, purjelautailu ja surffaaminen. Todellinen kalastuksen harrastaja vuokraa veneen ja kuljettajan ja suuntaa merelle. Jo pelkästään kalastusturismi on suuri elinkeino Phuketissa.

Phuketin upeat rannat

Phuketin rannat

Phuketin saarella on lukuisia rantoja. Suosituimmat rannat ovat kaikki saaren länsipuolella.

Lyhyt luettelo Phuketin rannoista:

  • Bang Thao (Laguna Beach) – Pitkä ja hiljainen ranta.
  • Cape Panwa – Siellä sijaitsee Phuketin Akvaario.
  • Kalim Beach – Monta pientä rantaa, sijaitsee pohjoiseen Patongista.
  • Kamala Beach – Ei nimi rantaa pahenna, hiljainen ranta myös Patongin pohjoispuolella.
  • Karon and Karon Noi Beaches – Erittäin hyvä palvelut, lähes Patong beachin veroinen.
  • Kata Noi Beach – Lähellä Kata Yai rantaa, hiljaisempi.
  • Kata Yai Beach – Suosittu ja siisti ranta. Hyvät surffausmahdollisuudet.
  • Laem Sing – Pieni lahti mistä upeat näkymät. Kamala Beach ja Surin Beachnin välissä
  • Mai Khao (Sai Kaeo) – Lähellä lentokenttää, hiljainen jos pientä lentomelua ei ota huomioon.
  • Nai Han ja Ao Sen – Hiljainen ja luultavasti paras saaren eteläosan rannoista. Lähellä Phromthep Capea.
  • Nai Thon ja  Nai Yang – Hiljaisia rantoja Sirinat luonnonpuiston alueella.
  • Patong Beach – Suurin (ja kaunein). Tunnettu vilkkaasta yöelämästä.
  • Rawai, Mittraphap and Laem Ka – Rantoja pienillä saarilla Phuketin lähellä.

Tietoja

  • saaren väkiluku noin 320 000
  • pääkaupunkin Phuket (Phuket city) jossa asukkaita noin 75 000
  • koko n. 550 neliökilometriä, pituus 50 km ja leveys 20 km

 

Nähtävää ja koettavaa Phuketissa

Phuketin vesiputoukset. Putoukset sijaitsevat parikymmentä kilometriä Phuket Citystä pohjoiseen. Putouksia on kaksi, Ton Sai ja Bang Pae, ja molemmat sijaitsevat Khao Praew Thaew:n kansallispuistossa. Sinne voi lähteä piknikille tai muuten vain patikoimaan. Putousten ympäristö on mäkistä viidakkoa ja tarjoaa retkeilijällä unohtumattomat maisemat.

Wat Chalong temppeli

Wat Chalong temppeli

Wat Chalong Phuketin tärkeimpänä temppelinä pidetään Wat Chalong:ia.  Monesta rakennuksesta koostuva Wat Chalong on buddhalainen temppeli. Chalong tarkoittaa Thai kielellä festivaalia eli juhlaa. Tempplelialueella on useita Buddha patsaita. Niistä tärkein on Poh Than Jao Wat.

Phuketin vanha kaupunki

Phuketin vanha kaupunki

Phuketin vanha kaupunki. Phuketin kaupungin vanha osa jokaisen pakko nähdä. Siellä on paljon ylväitä siirtomaa tyylisiä kartanomaisia rakennuksia. Alueella on useita museoita ja monet vanhat perinteet elävät sen kaduilla. Vanhassa kaupungissa on hyvä käydä ostoksilla tai pistäytyä ravintolassa syömässä


Kommentit

Phuket — 6 kommenttia

  1. Kyllä Phuket pitää pintansa yhtenä koko Thaimaan mahtavimmista kohteista. Olen ollut myös Koh Samuilla ja Koh Lantalla, ja vaikka nekin on suositeltavia lomakohteita, tarjoaa aivan Phuket kaikkea. Aika moni tuttuni alkoi pelätä Phuketiin matkaamista sen vuoden 2004 jumalattoman tsunamin jälkeen. Samanlaista katastrofia tuskin kuitenkaan pääsee toista kertaa syntymään, koska merellä on nykyään toiminnassa huipputekniikkaa edustava varoitusjärjestelmä. Itse ainakin aion sinne taas palata, kunhan kynnelle kykenen.

  2. Phuketin vanhakaupunki on ihastuttava, ja luo kauniin vastakohdan uudemmalle kaupunginosalle. Vanhankaupungin taloista suuri osa oli aiemmin tinantuotannosta kuuluisan Phuketin varakkaiden rakennuttamia, ja siten ylellisiä. Talot ovat toinen toistaan värikkäämpiä ja yksityiskohtien runsaus on uskomaton. Päivä vierähtää mukavasti kaduilla kävellessä ja niiden lukemattomissa pikkukaupoissa asioidessa ja kahviloissa levätessä! Aika huima vastakohta vaikkapa Patong Beachin kaduille.

  3. Itse en kehtaisi enää tänään Phuketia mainostaa, vaikka se kieltämättä on erityisen kaunis luontonsa ja rantojensa puolesta. Turismi on kuitenkin päästetty pilaamaan kaupungin alkuperäinen ilmapiiri, ja jäljelle on jäänyt vaan länsimaisten ihmisten himojen ja oikkujen tyydyttäminen. Jos voit viettää lomasi vaan loistavat tilat ja palvelut omaavan hotellin ja sen altaan äärellä, voit ottaa lapsetkin mukaan. Itse en ainakaan omia lapsiani kaupungin kaduille ja kuuluisalle rantabulevardille veisi!

  4. Osaako kukaan kertoa Karon Beachin alueesta henkilökohtaisia kokemuksia? Ollaan lähdössä Thaimaaseen parin viikon kuluttua ja hotellimme sijaitsee juuri tuolla rannalla. Lukemamme mukaan palvelut ovat hyvät mutta kaipaisimme ihan siellä viime aikoina lomailleiden vinkkejä esimerkiksi kunnollisten ja kohtuuhintaisten ravintoloiden ja baarien osalta. Mitä menulta kannattaa tilat, onko paikallisia erikoisuuksia? Minkälaiset kulkuyhteydet Karonilta on muille lähialueille, pääseekö bussilla kulkemaan tai pitkähäntäveneellä?

  5. Miten Phuketissa voisi viettää joulun ja uudenvuoden vaihteen ajan? Olen menossa kohteeseen perheen kanssa, johon kuuluvat lisäkseni mies ja kaksi teiniä. olisi kiva, jos löytyisi jotain kaikkia kiinnostavaa katseltavaa. Olen lukenut paikallisten ilotulituksista ja sellaisten sievien paperilyhtyjen ilmaan päästämisestä, mutta onko muuta tarjolla?

  6. Olen menossa tammikuussa Phuketiin ja nyt on mieleen noussut tatuoinnin ottamisen mahdollisuus samalla reissulla. Onko kellään kokemusta omalta kohdalta? Kiinnostaisi kuulla luotettavia tekijöitä, pienten tatskojen hintoja ja muuta asiaan liittyvää. Hieman jännittää hygienian kannalta, eli se olisi se tärkein pointti itselleni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>